Caruna

Caruna siirtää laskutuksen ja saatavienhallinnan Ropon palveluun

Ropo Capital on voittanut Suomen suurimman sähköverkkoyhtiö Caruna Oy:n erityisalojen hankintalain mukaisen julkisen hankintakilpailutuksen myyntilaskujen ja saatavienhallinnan kokonaisuudesta. Sopimus yhteistyöstä allekirjoitettiin 1.3.2022 ja laskutuksen hallinnan kokonaisuus siirtyy Ropon hoidettavaksi syyskuussa 2022.

Carunan palvelukokonaisuuteen sisältyy laskujen, laskuliitteiden ja laskutukseen liittyvien asiakirjojen välitys, muistutus- ja perintäpalvelu sekä maksuvalvontaan liittyvä asiakaspalvelu ja maksuneuvonta.

– Olemme todella iloisia, että Caruna valitsi kumppanikseen Ropo Capitalin ja pääsemme rakentamaan laskutuksen kokonaisuutta yhdessä. Keskitymme palveluissamme Carunan nykyisten ja tulevaisuuden tarpeiden huomioimiseen, toimintavarmuuteen ja korkeaan laatuun. Yhteistyömme vahvistaa entisestään Ropon asemaa laskutuspalveluiden kokonaisvaltaisena kumppanina, kertoo Ropo Capital Suomen toimitusjohtaja Ilkka Sammelvuo.

Carunan osuus koko Suomen sähkönjakelusta on noin 20 % ja sen asiakkaana on noin 80 kuntaa, 90 000 yritystä ja runsaat 600 000 kotia.

– Ropon markkinaosuus energiasektorin laskujen välityksessä on jo tänä päivänä 55 %. Caruna lisää Ropon volyymiä 2,5 miljoonalla laskulla vuodessa, kertoo myyntipäällikkö Päivi Enden.

Carunan lisäksi Ropon asiakkaita energia-alalla ovat mm. Elenia, Pohjois-Suomen Energiatieto, Savon Voima ja Pohjois-Karjalan Sähkö.

Lisätietoja:
Päivi Enden, myyntipäällikkö, Ropo Capital Oy, p. 044 700 6038, paivi.enden@ropocapital.fi
Mikko Uotinen, asiakkuusjohtaja, Ropo Capital Oy, p. 040 500 4339, mikko.uotinen@ropocapital.fi


Caruna ylläpitää, kunnostaa ja rakentaa säänkestävää sähköverkkoa verkkoalueinaan Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomi, Joensuu, Koillismaa sekä Satakunta. Vuonna 2014 perustettuun konserniin kuuluu kaksi erilaista jakeluyhtiötä: kaupunkiyhtiö Caruna Espoo Oy ja haja-asutus- alueilla toimiva Caruna Oy. Carunan liikevaihto vuonna 2020 oli 475,3 miljoonaa euroa ja se työllistää yli 300 henkilöä. Yhtiön omistavat suomalainen eläkevakuutusyhtiö Elo (7,5 %) sekä kansainväliset sijoittajat KKR (40 %), Ontario Teachers’ (40 %) ja AMF (12,5 %). www.caruna.fi

Ropo Capital on johtava laskun elinkaari- ja rahoituspalveluiden tarjoaja Suomessa. Kilpailemme Pohjoismaiden markkinoilla teknologisena edelläkävijänä – toimintamallimme pohjautuu omaan teknologiaan ja automaatioon. Työllistämme Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa noin 400 talouden ammattilaista ja kuukausittain yli 10 000 yritystä luottaa palveluihimme. Vuosittain palvelumme kautta lähetetään yli 170 miljoonaa laskua ja muuta dokumenttia. Tavoitteenamme on kasvaa alamme johtavaksi toimijaksi Pohjoismaissa vuoteen 2023 mennessä. www.ropocapital.fi

Kuva: Caruna