Peter Hiltunen - Ropo Capital

Peter Hiltunen aloittaa Ropo Capital Suomen toimitusjohtajana 4.4.2023

Peter Hiltunen on nimitetty Ropo Capital Suomen toimitusjohtajaksi ja Ropo Capital -konsernin johtoryhmän jäseneksi. Hiltunen siirtyy Ropolle työsuhde-etuja tarjoavan Edenred Finland Oy:n toimitusjohtajan tehtävästä ja aloittaa uudessa roolissaan huhtikuussa.

Pitkän uran kansainvälisissä organisaatioissa tehneen Hiltusen vahvuudet ovat erityisesti digitaalisen liiketoiminnan johtamisessa ja asiakaslähtöisessä myynnissä. Edenredin toimitusjohtajana Hiltunen on keskittynyt tukemaan yhtiön kasvua ja johtavaa markkina-asemaa Suomessa, ja sitä ennen hän on toiminut Recall Oy:n ja myöhemmin Iron Mountain Oy:n aluejohdossa kasvattaen tietojen hallintaan ja suojaukseen erikoistuneen yhtiön markkinaosuutta Pohjoismaissa ja Baltiassa.

Ropolla Hiltunen seuraa toimitusjohtajan roolissaan vuoden alussa konsernin operatiivisen johtajan tehtävään siirtynyttä Ilkka Sammelvuota.

”Olen iloinen voidessani toivottaa Peterin tervetulleeksi Ropo-tiimiin ja osaksi konsernin johtoryhmää. Peterillä on vahvaa osaamista sekä kasvun johtamisesta että asiakaslähtöisestä myynnistä. Olen vakuuttunut, että saamme hänestä erinomaisen johtajan Suomeen. Samalla haluan kiittää ansiokkaasta työstä Ilkka Sammelvuota ja myyntijohtajaamme Ville Räsästä, joka on hoitanut toimitusjohtajan tehtävää väliaikaisesti Ilkan keskittyessä uuteen rooliinsa konsernipalveluissa”, Ropo Capital -konsernin toimitusjohtaja Rickard Westlund sanoo.

”Ropolla on kiinnostava palvelutarjonta ja vakuuttava kasvutarina startupista laskun elinkaaripalveluiden markkinajohtajaksi Suomessa. Odotan innolla, että pääsen tekemään töitä osaavien ropolaisten ja upeiden asiakkaiden kanssa. On hienoa päästä jatkamaan tätä menestystarinaa ja kiihdyttämään kasvuamme entisestään”, kertoo Ropo Capital suomen uusi toimitusjohtaja Peter Hiltunen.


Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:
Jenni Jantunen, Brändi- ja viestintäjohtaja, Ropo Capital
puh. 044 756 9603, jenni.jantunen@ropocapital.fi

Ropo Capital on johtava laskun elinkaari- ja rahoituspalveluiden tarjoaja Suomessa. Palvelumme kattaa koko laskun elinkaaren hallinnan laskujen välityksestä reskontraan, saatavien hallintaan ja rahoitukseen. Kilpailemme Pohjoismaiden markkinoilla teknologisena edelläkävijänä – toimintamallimme pohjautuu omaan teknologiaan, automaatioon ja reaaliaikaiseen raportointiin. Vuosittain palvelumme kautta lähetetään yli 170 miljoonaa laskua ja muuta dokumenttia. Päätoimipisteemme on Kuopiossa ja työllistämme Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa noin 400 talouden ammattilaista.