Ropo Capital - Ropo 24

Ropo Teknologioiden puolivuosikatsaus

Pidämme Ropolla huolen siitä, että asiakkaidemme käytössä olevat Ropon teknologiat ja järjestelmät kehittyvät jatkuvasti. Teemme vuoden aikana 11 järjestelmäpäivitystä ja useita pienempiä päivityksiä, joissa tuomme Ropo 24 ja Ropo Online -palveluihin uusia ominaisuuksia ja toiminnallisuuksia helpottamaan asiakkaidemme ja asiakkaidemme asiakkaiden arkea.

Tänä vuonna Ropon teknologioiden kehityksen painopistealueena on ollut etenkin monikanavaisen asiakaspalvelun kehittäminen ja asiakaskokemuksen parantaminen.

Kehitystä ovat ohjanneet myös erilaiset lakimuutokset, kuten 1.1.2021 voimaan astunut uusi perintälaki, jonka myötä yrityssaatavien perintäkulut ja perinnän keinovalikoima muuttuivat. Lakimuutokseen valmistautuminen aloitettiin vuonna 2020 ja muistutus- ja perintäprosesseihin tehdyt päivitykset otettiin käyttöön vuoden 2021 alussa.

Eurooppalaisen normin mukaisten verkkolaskujen validointi aloitettiin 6.4.2021. Ropo 24 tukee uutta verkkolaskustandardia ja Ropon järjestelmissä tehdään validointisääntöjen mukaiset tarkistukset myyntilaskuille, jotka ovat merkitty EN16931-merkillä Eurooppa-normin mukaisiksi.

Uusia ratkaisuja asiakaspalvelun parantamiseksi

Monikanavaisen asiakaspalvelun kehittäminen ja digitaalisen asiakaskokemuksen parantaminen on tarkoittanut mm. Ropo 24:n kanssa yhdessä toimivan Ropo Online -verkkopalvelun kehittämistä.

Ropo Onlinessa hoidetaan säännöllisesti mm. tilinumeroilmoituksia, joiden käsittelyyn teimme toukokuun versiopäivityksessä muutoksia. Muutosten myötä liikamaksujen käsittely vaatii vähemmän henkilötyötä, jonka vuoksi liikamaksun palautuksesta veloitettava palvelumaksu laskettiin toukokuussa 5 euroon, jos tilinumeroilmoitus tehdään Ropo Online -palvelun kautta. Palvelumaksu on 9 euroa, jos ilmoitus tehdään sähköpostitse tai kirjepostina, jolloin ilmoituksen käsittely vaatii enemmän manuaalista työtä. Voit lukea asiasta lisää tiedotteestamme.

Ropon asiakaspalvelusivuilla otettiin kesäkuussa käyttöön chatbot, joka auttaa maksamiseen, myöhästyneisiin maksuihin ja maksujärjestelyihin liittyvissä kysymyksissä jakamalla tietoa ja opastamalla asioiden hoitamisessa. Jatkossa botti tulee palvelemaan myös Ropo Onlinessa ympäri vuorokauden. Ropo Onlineen tehtiin kevään aikana myös uusia ohjevideoita käytön tueksi.

Keräämme aktiivisesti palautetta ja seuraamme mm. asiakaspalvelumme NPS-kehitystä, ensiratkaisuastetta ja asiakastyytyväisyyttä. Kesäkuun alussa otimme palautekyselyn käyttöön myös Ropo Onlinessa. Palautteen avulla voimme reagoida nopeasti myös verkkopalveluumme liittyviin muutostarpeisiin.

Työkaluja viestinnän tehostamiseen

Osana asiakaspalvelun ja asiakaskokemuksen parantamista olemme myös uudistaneet maksuvalvontakirjeiden ulkoasua ja sisältöä sekä kehittäneet kirjeiden ylläpitotyökalua. Myös Ropo 24:n tekstiviestityökaluja on kehitetty. Asiakaspalveluprosesseja on sujuvoitettu myös yksittäisillä pienillä parannuksilla, kuten kehittämällä erilaisia hakutoimintoja sekä puhelinperinnän työkaluja.

Uusia palveluita

Olemme täydentäneet informaatiopalveluidemme kokonaisuutta lisäämällä valikoimaamme kattavan luottopäätöspalvelun. Luottopäätöspalvelu on käytettävissä 24/7 ja kattaa luottoriskien kartoituksen yritysten, elinkeinonharjoittajien sekä kuluttajien osalta. Palvelu toteutetaan yhteistyössä Suomen Asiakastieto Oy:n kanssa.

Sähköisyysasteen nostaminen on yksi tavoitteistamme ja sen myötä myös sähköisten jakelukanavien kehittäminen on osa jatkuvaa toimintaamme. Tänä vuonna olemme tehneet parannuksia mm. mobiililaskusovellusten käyttöön sekä valmistelleet MobilePay-palvelun käyttöönottoa.

Tietoturva

Ropon järjestelmien tietoturvaa on parannettu entisestään lisäämällä Ropo 24 -palveluun kirjautumisen yhteyteen vahva sähköinen tunnistautuminen. Asiakkaidemme toiveista myös avainlukukorttien rinnalle tuotiin vaihtoehtoinen tapa vahvistaa toimenpiteitä joko tunnuslukusovelluksen tai tekstiviestin avulla.

Käytettävyyden parantaminen

Ropo 24:n käyttöliittymää uudistettiin vaiheittain 2020 loppupuolella ja 2021 alussa. Käyttöliittymäuudistuksen lähtökohtana oli käytettävyyden parantaminen, joka on myös osa jatkuvaa kehitystyötämme.

Osana suurempaa käyttöliittymäuudistusta Ropo 24:n etusivun graafikokonaisuus täydentyi alkuvuonna myyntireskontraosiolla sekä avoimia myyntisaamisia kuvaavalla Maksuvalvonta-raportilla.

Ropo 24:n käyttökokemusta on parannettu myös koulutuksilla ja uusilla ohjeistuksilla. Ropo 24 käyttökoulutuksia järjestetään tänä vuonna joka toinen kuukausi. Seuraava käyttökoulutus pidetään 31.8.2021 ja sen teemana on laskun luonti.

Ropo 24 osaksi yritysten arkea myös Ruotsissa ja Norjassa

Ropo Capital toimii Suomen lisäksi Ruotsissa ja Norjassa ja myös kansainvälistymisen myötä Ropo 24:ään tuodaan uusia ominaisuuksia ja kielivalikoima laajentuu. Valmisteluja on tehty myös Ropo Online -palvelun käyttöönottamiseksi Ruotsissa ja Norjassa. Ropon laajentumisesta Pohjoismaisille markkinoille voit lukea lisää tiedotteestamme.