Artti Aurasmaa Ropo Capitalin toimitusjohtaja

Blogi: Korona näkyy maksuajoissa – näin äkillistä nousua ei ole nähty ikinä

Koronan vuoksi haetaan nyt maksuaikaa. Maksuneuvonnan kontaktimäärät ovat kasvaneet pääsiäisestä asti, kun yritykset ja kuluttajat reagoivat muuttuneeseen taloustilanteeseen. Parhaiten osaavat varautua yritykset, joilla on reaaliaikainen näkymä laskutukseen.

Koronaepidemian vaikutukset näkyvät monessa yrityksessä ja sen myötä myös kotitalouksissa. Maksusuunnittelulle ja -järjestelyille on kasvava tarve, ja se näkyy Ropon asiakaspalvelussa. Vielä yhteydenottomäärät eivät ole tuplaantuneet, mutta aktiivisimpina päivinä ollaan jo lähellä.

Tällä hetkellä suuri osa maksuneuvontaan saapuvista yhteydenotoista koskee maksuaikoja. Yritykset ja kuluttajat reagoivat taloustilanteen muutokseen ja hakevat lisää maksuaikaa.

Vielä koronavaikutukset eivät näy maksuviiveiden kasvuna eivätkä perintätoimeksiantojen määrässä. Edelleen noin 25 % paperilaskuista ja 10 % e-laskuista maksetaan eräpäivän jälkeen. Ennakoiva maksusuunnittelu tasoittaa kokonaisuutta – maksuaikaa haetaan nyt tavallista aktiivisemmin jo ennen eräpäivää.

Ropon maksuneuvonta palvelee normaalitilanteessakin kymmeniätuhansia suomalaisia kuluttajia ja yrityksiä kuukausittain, jotka hoitavat maksamiseen liittyviä asioita. Kun laskun elinkaaripalveluamme käyttävän yrityksen asiakkaalla on kysyttävää esimerkiksi eräpäivän siirtoon tai perintälaskun eriin jakamiseen liittyen, asiakas on yhteydessä meidän maksuneuvontaamme.

Maksuneuvonnan kontaktimäärät ovat nousseet vajaassa kuukaudessa jopa 70 %. Etätöiden myötä yhteydenotot jakautuvat tasaisemmin – lounasaika ja toimistoajan päättyminen eivät enää näy vastaavanlaisina piikkeinä kuin ennen. Sen sijaan korona-arjessa päivän normaalitaso on noussut lähellä aiemmin suosituimpien aikojen huippulukemia.

Maksuvaikeudet alkavat aina pikkuhiljaa ja pienellä viiveellä. Kun kassa kolisee tyhjyyttä eikä rahaa ole tulossa, eräpäivän siirto ei enää auta – ratkaisuna on laajempi maksusuunnittelu ja pidemmälle ulottuvat maksujärjestelyt.

Parhaiten muuttuvaan taloustilanteeseen osaavat varautua dataohjautuvat yritykset, joilla laskutuksestakin saatava tieto on valjastettu liiketoiminnan tueksi. Kassavirran optimointi on kriisistä selviytymisen ytimessä, ja se lähtee laskutuksen ymmärryksestä ja reaaliaikaisesta tiedosta.

Jos yritys automatisoi laskutusprosessiaan, kassavirta tyypillisesti nopeutuu. Ropon laskun elinkaaripalvelussa etu on keskimäärin 30 %. Kun maksuvalvonta ja maksumuistutukset hoidetaan automaatiota hyödyntäen tarkasti määritellyn prosessin mukaisesti ja perintä on johdonmukaista, laskusaatavien kotiutumisaika tippuu lähes kolmanneksella. Samalla yritys saa täyden näkyvyyden laskutusprosessin jokaiseen osa-alueeseen.

Meidän näkemyksemme mukaan tulevaisuudessa yksikään yritys ei tee liiketoimintaa ilman reaaliaikaista tietoa siitä, missä asiakasryhmissä on suurimmat maksuviiveet, miten suuri osa laskuista vaatii muistutustoimenpiteitä tai mikä on keskimääräinen maksuviive.

Korona voi olla laskutuksen osalta sysäys, joka ohjaa kohti reaaliaikaisuutta ja kattavia työkaluja. Mahdollisuus porautua laskutukseen ja asiakasryhmien maksukäyttäytymiseen reaaliajassa on tärkeää yrityksen riskienhallinnan ja oman ennakointikyvyn vuoksi, mutta myös luotonhallinnan kannalta.

Tyypillisesti suurin osa luottotappioista tulee olemassa olevilta asiakkailta – normaalitilanteessakin kassavaje muodostuu pikkuhiljaa ja lopulta pienet korjausliikkeet eivät enää riitä. Ilman tarkkaa statistiikkaa ja säännöllisesti tehtävää luottopäätösten tarkastelua muutoksia on vaikea huomata.

Suurin osa suomalaisyrityksistä operoi edelleen ilman reaaliaikaista laskutuksen statistiikkaa ja raportteja, jotka yhdistävät kaikki laskutuksen osa-alueet välitetyistä laskuista muistutuksiin ja perintäkirjeisiin. 70 % yrityksistä on ulkoistanut osan laskutuksesta, mutta vain 25 % käyttää laskun elinkaaripalvelua kokonaisuutena.

Jos mahdollisuutta koko laskutusprosessin kattavaan seurantaan ei vielä ole, kannattaa kriisiaikana kiinnittää huomiota erityisesti tiedon hankintaan, erilaisten skenaarioiden laskemiseen ja omien prosessien joustavuuteen.

Omasta maksukyvystä on huolehdittava. Tärkeimmät vinkit ovat:

  1. Hanki mahdollisimman paljon tietoa laskutuksen osa-alueista ja seuraa tilannetta aktiivisesti. Arvioi tehtyjen muutosten vaikutukset mahdollisimman tarkasti ja ennakoi viiveet kassavirrassa.
  2. Pidä laskutussykli tasaisena, mutta kuuntele asiakkaitasi ja tee tarvittaessa muutoksia maksuehtoihin. Ennakoiva maksusuunnittelu on kaikkien etu. Normaali laskutussykli taas vakauttaa liiketoimintaasi eikä kasaa laskuja asiakkaillesi.
  3. Varmista oma maksukykysi – et voi joustaa, jos oma ennakointisi pettää.


Artti Aurasmaa

Toimitusjohtaja
Ropo Capital

Ropo Capitalin blogissa julkaistaan puheenvuoroja ajankohtaisista aiheista erityisesti laskutuksen ja maksamisen muutokseen, rahaliikenteen megatrendeihin ja digitalisaaton myötä uudistuvaan toimintaympäristöön liittyen. Teksti on julkaistu myös Kauppalehden Vieraskynä-blogissa

Lue kaikki kirjoitukset: ropocapital.fi/blogi