Ropo on valmistautunut koronavirukseen – palveluvarmuudesta huolehditaan poikkeustilanteessakin

Meille Ropolla on tärkeää, että voit luottaa palveluihimme ja siihen, että meidän kanssamme hommat toimivat hyvin – myös poikkeustilanteissa.

Koronavirusepidemian (Covid-19) vuoksi olemme ottaneet käyttöön erilaisia toimintatapoja varmistaaksemme, että henkilöstömme voi työskennellä tehokkaasti ja turvallisesti myös poikkeustilanteessa. Toimenpiteillä varmistamme, että palvelutasomme säilyy.

Palvelumme pohjautuu vahvaan teknologiaosaamiseen ja teknologinen edelläkävijyys näkyy myös toimistojemme työvälineissä ja käytännöissä. Ropolla on jatkuva valmius etätyöskentelyyn ja kriittiset toimintomme voidaan hoitaa tietoturvapolitiikkamme mukaisesti paikasta riippumatta.

Työskentely etätyöpisteillä on jo asteittain aloitettu ja toimistoilla noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Elinkeinoelämän keskusliiton toimintaohjeita. Näin minimoimme tartuntavaaran oman henkilöstömme kesken ja varmistamme, että työskentely on tehokasta myös mahdollisessa karanteenitilanteessa.

Toistaiseksi vältämme kaikkia ulkomaan työmatkoja ja kaikki mahdolliset työtapaamiset hoidetaan etäyhteyksillä. Katsoimme myös parhaaksi siirtää kaikki kevään asiakastilaisuutemme myöhempään ajankohtaan.

Toivomme, että näillä toimenpiteillä voimme omalta osaltamme minimoida riskit koronaviruksen leviämiseksi ja sinä voit asiakkaanamme luottaa siihen, että palveluvarmuus ja -taso Ropolla säilyy.

Jos sinulla herää kysyttävää asiasta, voit olla yhteydessä omaan myyntiyhteyshenkilöösi tai palveluneuvontaamme. Yhteyden saat myös asiakaspalvelumme vaihteen kautta puh. 030 688 6600 / info@ropocapital.fi.

Maksujärjestelyt kannattaa tehdä viipymättä

Poikkeustilanne voi näkyä myös yllättävinä maksuvaikeuksina. Mikäli asiakkaanne ottavat teihin yhteyttä maksujärjestelyihin liittyen, voitte ohjeistaa heitä ottamaan yhteyttä asiakaspalveluumme ja sopimaan maksusuunnitelmasta tai eräpäivän siirrosta.

Henkilöasiakkaat, joiden lasku on edennyt jo perintään, voi ohjata käyttämään Ropo Onlinea, jossa maksuasiat voi hoitaa kätevästi verkossa 24/7: www.ropo-online.fi

Katso lisäohjeita täältä >>