Ropo Capital - CTO

Reagoimme poikkeustilanteeseen keventämällä perintäkuluja ja aktivoimalla ennakoivaan maksusuunnitteluun

Ropon tehtävänä on huolehtia laskutuksesta kokonaisuutena niin, että asiakkaamme voivat keskittyä omaan ydinliiketoimintaansa. Palveluvarmuuden merkitys korostuu etenkin poikkeustilanteessa, jota nyt koronavirusepidemian aikana elämme.

Olemme valmistaututuneet koronaviruksen vaikutuksiin päivittämällä toimintaohjeitamme ja linjauksiamme niin, että pystymme poikkeustilanteessakin toimimaan tehokkaasti, joustavasti ja vastuullisesti epidemian haittavaikutuksia minimoiden.

Poikkeustilanteet voivat yllättää myös taloudellisesti ja siksi haluamme omalta osaltamme lisätä joustavuutta mm. maksuneuvotteluissa ja perinnän kulutasoissa. Tavoitteenamme on varmistaa paitsi saatavien kotiutuminen myös tukea asiakassuhteita ja maksuvalmiutta pitkäjänteisesti.

Sopeutamme perintätoimia – yritysperinnän kuluja kevennetty toistaiseksi

Koronaepidemian vaikutusten ennustetaan näkyvän maksuvaikeuksina ja aiempaa suurempana maksuhäiriömerkintöjen määränä. Perintä on yksi osa palvelukokonaisuuttamme ja meille on tärkeää, että poikkeustilanteessa voimme tarjota riittävästi neuvotteluvaraa, mutta myös konkreettista joustoa kulutasoissa.

Olemme sopeuttaneet perintätoimiamme poikkeustilanteeseen laskemalla yritysperinnän kulutasoa maksuvaatimus- ja trattakulujen osalta. Lisäksi maksusuunnitelman laatimisesta aiheutuneet kulut on laskettu samalle tasolle kuin kuluttajaperinnässä. Olemme myös pidentäneet perintätoimenpiteiden maksuehtoja.

Tavoitteena on tukea erityisesti pk-yritysten toimintaedellytyksiä ja näin ylläpitää Suomen taloutta.

Asiakaspalvelumme varautuu maksujärjestelypiikkiin

Kannustamme aina ennakointiin maksujärjestelyiden tekemisessä – asiat järjestyvät usein helpommin, mitä nopeammin maksajan tilanteeseen löydetään parhaiten sopiva ratkaisu. Kannattaa muistaa, että ennen alkuperäistä eräpäivää tehdyistä maksuajan pidennyksistä ei veloiteta lisäkuluja kuluttaja-asiakkailta tai yrityksiltä.  

Maksuneuvontamme palvelee kaikissa maksamiseen liittyvissä asioissa puhelimitse ja sähköpostitse. Chat-palvelumme on saatavilla tunnistautuneille kuluttaja-asiakkaille Ropo Onlinen kautta.

Helpottaaksemme ennakoivaa maksusuunnittelua, laajennamme chat-kanavamme palvelemaan kuluttaja-asiakkaita myös muissa kuin perintäasioissa; esimerkiksi ennen eräpäivää tehtävä maksuajan pidentäminen onnistuu jatkossa chatissa ja myös laajempien maksusuunnitelmien tekeminen on mahdollista.

Chat palvelee Ropo Onlinessa, jonne kirjaudutaan pankkitunnisteella osoitteessa: www.ropo-online.fi. Ropo Online -verkkopalvelussa kuluttaja-asiakkaat voivat myös itse siirtää perinnässä olevan laskun eräpäivää tai tehdä maksusuunnitelman verkossa 24/7.

Reagointia tilanteen mukaan – yhteistyössä parhaaseen lopputulokseen

Talouden kannalta on tärkeää, että yritykset jatkavat toimintaansa mahdollisimman normaalisti ja laskutus jatkuu säännöllisesti edelleen. Jos laskutuksen sykliä muutetaan radikaalisti, riskinä on maksuvaikeuksien kasautuminen tilanteessa, jossa yhteiskunta on muuten palaamassa normaaliin tilaan. Meidän tehtävämme on omalta osaltamme varmistaa, että maksuaikoihin voi neuvotella tarvittavaa joustoa ja perintäprosessi huomioi poikkeuksellisen tilanteen.

Seuraamme tilannetta jatkuvasti ja arvioimme lisätoimenpiteiden tarvetta. Tässä vaiheessa uskomme, että tehdyt linjaukset ovat riittäviä ja tukevat osaltaan yhteiskunnan toimintaa poikkeustilanteessa.

Olemme tiedottaneet asiakkaitamme sopeutustoimista 17.3.2020.