Koodaajille kovasti kysyntää – Ropo mukana Savonian koulutushankkeessa

Ohjelmisto-osaamista tarvitaan nykyään kaikilla aloilla eikä osaajia valmistu Pohjois-Savossa riittävästi vastaamaan yritysten tarpeisiin. Elokuussa 2019 alkava Code Academy on Pohjois-Savon yritysten ja Savonia Ammattikorkeakoulun yhteistyössä suunnittelema koulutus, jonka sisältö keskittyy niihin tekniikoihin, joiden osaamiselle on tällä hetkellä eniten tarvetta työelämässä. Ropo on yksi koulutushankkeen kumppaneista.

Koulutuksen suorittaneilla on perusvalmiudet toimia ohjelmointitehtävissä nykyaikaisia ohjelmointikieliä käyttäen. He tuntevat nykyaikaisen sovelluskehityksen rakenteet ja toimintatavat ja voivat työskennellä osana sovelluskehitystiimiä. Frontend, backend, db sekä versionhallinta, devops ja agile-menetelmät ovat heille tuttuja käsitteitä ja koulutuksen läpäissyt osaa käyttää ja hyödyntää niitä työssään yritysmaailmassa vaadittavalla tavalla.

Ropo Capitalin teknologiajohtaja Ilkka Sammelvuo näkee, että Code Academy on mahtava osoitus oppilaitosten ja yritysten välisestä yhteistyöstä.

– Tarkoitus on saada Pohjois-Savoon ohjelmisto-osaajia, joita esimerkiksi me voimme rekrytoida suoraan omaan teknologiatiimiimme. Oma ohjelmistokehitys on Ropon kilpailuvaltti ja se korostuu nyt entisestään, kun alamme tavoitella markkinaosuutta myös Ruotsissa ja Norjassa. Palvelukehitys ohjelmiston osalta tehdään Kuopiossa. Työllistämme yli 190 osaajaa, joista noin puolet työskentelee ohjelmistokehityksessä. Olemme merkittävä teknologiatyönantaja ja rekrytointitarpeemme tulee jatkossa vain kasvamaa, Sammelvuo kertoo.

Koulutukseen voivat hakea kaikki IT-alasta kiinnostuneet aiemmasta pohjakoulutuksesta riippumatta. Menestyäkseen opinnoissa riittää innostus alaa kohtaan sekä halu ja kyky opiskella myös omatoimisesti. Tietotekninen harrastuneisuus edesauttaa opinnoissa.

Code Academy -koulutus on maksuton ja sen laajuus on 60 opintopistettä. Haku koulutukseen jatkuu 17.5.2019 asti.

Lisätietoja ja hakuohjeet:
https://portal.savonia.fi/amk/fi/hakijalle/savonia-code-academy

Ropon työpaikoista voi kysellä suoraan laittamalla viestiä tai avoimen hakemuksen osoitteeseen rekry@ropocapital.fi. Etsimme uusia teknologiaosaajia säännöllisesti.

Katso myös Ropon avoimet työpaikat: ropocapital.fi/rekrytointi