Jäteyhtiö Lakeuden Etappi yhteistyöhön Ropon kanssa

Etelä-Pohjanmaalla toimiva Lakeuden Etappi virtaviivaistaa laskutuksen prosessejaan yhteistyössä Ropon kanssa. Ropo valikoitui jätehuoltoyhtiön kumppaniksi julkisen kilpailutuksen kautta. Sopimus yhteistyöstä on allekirjoitettu tänään.

Lakeuden Etappi luottaa toiminnassaan hyviin kumppanisuhteisiin. Ropon kanssa aloitettavan yhteistyön myötä laskutusta automatisoidaan ja reskontravalvonta yhdistetään osaksi saatavien hallinnan kokonaisuutta.
Uudistus helpottaa laskutuksen eri osa-alueiden seurantaa, automatisoi maksuvalvonnan ja tuo käyttöön Ropon kattavat raportointiratkaisut.

– Meidän ratkaisumme etuja ovat erityisesti koko prosessin automatisointi ja reaaliaikainen seuranta. Voimme generoida säästöjä, minimoida manuaalista työn ja samalla avata näkymän asiakkaiden maksukäyttäytymisen seurantaan, kuvailee Ropo Capitalin asiakkuusjohtaja Henry Pärssinen.

– Etappi on oman alansa edelläkävijänä meille merkittävä referenssi ja vahvistaa asemaamme jätehuollon toimialalla entisestään. Yhteistyömme myötä Etapin laskutuksen prosessi virtaviivaistuu, Pärssinen toteaa.

Ropon ja Lakeuden Etapin yhteistyösopimus allekirjoitettiin tänään 27.3. jätehuollon taloushallinnon ajankohtaispäivillä Oulussa. Etapin talouspäällikkö Virpi Vanhatalo kertoo, että kilpailutuksessa kumppanin valintaan vaikutti paitsi Ropon kattava kokonaisratkaisu myös laajat referenssit jätehuollon toimialalta.

– Olemme kuulleet paljon hyvää Ropon ratkaisusta ja tiedämme, miten kokonaisuus jätehuollon alalla toimii. Hyvä palvelu ja referenssien kautta saatu palaute olivat päätöksen teon kriteereinä, kertoo Lakeuden Etapin talouspäällikkö Virpi Vanhatalo.

Lisätietoja:
Virpi Vanhatalo, talouspäällikkö, Lakeuden Etappi Oy, puh. 050 408 0834, virpi.vanhatalo@etappi.com
Henry Pärssinen, asiakkuusjohtaja, Ropo Capital Oy, puh. 044 783 8782, henry.parssinen@ropocapital.fi

Lakeuden Etappi Oy vastaa jätehuollon järjestämisestä kahdeksan omistajakuntansa alueella. Osakaskuntia ovat Alavus, Ilmajoki, Kihniö, Kuortane, Kurikka, Lapua, Seinäjoki ja Ähtäri. Yhtiön tehtäviin kuuluu omistajakuntiensa lakisääteinen jätehuolto: jätteenkuljetus ja -käsittely sekä jätehuollon tiedotus ja neuvonta. www.etappi.com