Lassila & Tikanoja Oyj laajentaa yhteistyötään Ropon kanssa

Lassila & Tikanoja Oyj laajentaa yhteistyötään Ropon kanssa

Ympäristöhuollon ja kiinteistöjen sekä laitosten tukipalvelujen tuottamiseen keskittynyt Lassila & Tikanoja laajentaa yhteistyötään Ropo Capitalin kanssa. 3.9. allekirjoitetun sopimuksen myötä palvelukokonaisuus laajenee kattamaan laskujen välityksen lisäksi perinnän.

English Version>>

Ropo valikoitui palvelulaajennuksen toteuttajaksi kilpailutuksen kautta. Useita vuosia jatkunut yhteistyö laskujen operoinnin osalta luo vakaan pohjan sopimuksen laajentamiselle.

– Hyvin toiminut yhteistyö Ropon kanssa ja laajennetun yhteistyön tarjoamat hyödyt L&T:lle olivat meille merkittäviä päätökseen vaikuttaneita asioita, L&T:n talousjohtaja Tuomas Mäkipeska kuvailee.

Uudistuksen myötä L&T:n palvelukokonaisuus siirretään Ropo 24 -palvelualustaan. Käyttöönottoprojekti on aloitettu ja ensimmäinen vaihe valmistunee lokakuun aikana.

Helsingin pörssiin listattu Lassila & Tikanoja on yksi Suomen suurimmista kiinteistöpalveluiden tuottajista. Yhtiön liikevaihto vuonna 2017 oli 709,5 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää noin 8700 henkilöä.

– Ropo on kasvanut hyvin paitsi jäte- ja kiinteistöhuollon toimialalla myös muilla sektoreilla, joissa operoidaan suurten laskutusmassojen kanssa. Olemme todella tyytyväisiä, että pääsimme laajentamaan yhteistyötämme L&T:n kanssa perinnän osalta. Sopimuslaajennus on meille merkittävä ja L&T tärkeä referenssi myös pörssiyhtiötasolla, kiteyttää Ropo Capitalin myyntijohtaja Ville Räsänen.

Lisätietoja:
Ville Räsänen, myyntijohtaja, Ropo Capital Oy, puh. 044 535 9955, ville.rasanen@ropocapital.fi

Ropo Capital
Ropo Capital on johtava kotimainen laskun elinkaari- ja rahoituspalveluiden tarjoaja Suomessa. Kilpailemme markkinoilla teknologisena edelläkävijänä – toimintamallimme pohjautuu digitalisaation etuihin ja vahvaan automaatioon. Yli 8 000 yritystä Suomessa käyttää aktiivisesti palvelujamme. Vuoteen 2020 mennessä haluamme olla oman alamme markkinajohtaja Suomessa.

Lassila & Tikanoja
Lassila & Tikanoja on palveluyritys, joka toteuttaa kiertotaloutta käytännössä. Yhtiön liiketoiminta on jaettu viiteen toimialaan, jotka ovat Kiinteistöpalvelut, Ympäristöpalvelut, Teollisuuspalvelut, Uusiutuvat energialähteet ja Kiinteistötekniikka. L&T:n ydinliiketoimintaa on auttaa asiakkaitaan pienentämään jätemääriä, pidentämään kiinteistöjen käyttöikää, ohjaamaan materiaalit hyötykäyttöön sekä vähentämään raaka-aineiden ja energian käyttöä. L&T toimii Suomessa, Ruotsissa ja Venäjällä. L&T on listattu Nasdaq Helsingissä. www.lt.fi

Kuva: Lassila & Tikanoja