Etelä-Savon Energia ottaa käyttöön Trust Kapitalin palvelut

Etelä-Savon Energia ja Trust Kapital ovat solmineet laajan palvelusopimuksen, jonka mukaan Etelä-Savon Energian laskujen toimitus yhtiön asiakkaille, maksuneuvonta ja myyntireskontran hoito siirtyvät laskutus- ja maksuvalvontapalveluihin erikoistuneelle Trust Kapitalille.

Uuden sopimuksen myötä Etelä-Savon Energia vahvistaa laskutusprosessinsa laatua ja varmistaa myyntisaamistensa tehokkaan kierron. Lisäksi yhtiön asiakaspalveluajat laajenevat arki-iltoihin ja lauantaihin, kun Trust Kapital huolehtii laskujen maksamiseen liittyvästä asiakaspalvelusta alkuvuodesta 2016.

– Etelä-Savon Energia lähettää vuosittain enimmillään noin 180 000 laskua asiakkailleen eri kanavia pitkin ja laskutusprosessin on oltava erittäin sujuva, mikä tarkoittaa ehdottoman virheettömiä laskuja ja tarkkoja toimitusaikatauluja. Uuden palvelusopimuksen avulla säästämme hieman nykyisestä kustannustasosta, mutta suurempi hyöty tulee maksamiseen liittyvästä tehokkuudesta sekä asiakaspalvelun laajennuksesta, toteaa Etelä-Savon Energia Oy:n myynti- ja markkinointipäällikkö Jari Nykänen.

Lue lisää Etelä-Savon Energialle toteutetusta palveluratkaisusta:
ropocapital.fi/fi/asiakasratkaisu/etela-savon-energia-oy/

Etelä-Savon Energia (ESE) on Mikkelin kaupungin omistama energiakonserni. Konserni on ympäristöystävällisten Ekoteko-energiatuotteiden edelläkävijä, jolla on noin 25.000 sähköasiakasta ja 2.350 kaukolämpöasiakasta. Vuonna 2014 konsernin liikevaihto oli noin 53 milj. euroa ja henkilöstön vahvuus Suomessa lähes 100. www.ese.fi

Trust Kapital Group on rehti, suomalainen laskutus- ja maksuvalvontapalvelujen asiantuntija ja asiakkainamme on lähes 20 000 yritystä Suomessa. Yhtiössämme työskentelee noin 90 talouden ammattilaista ja liikevaihtomme on noin 8 miljoonaa euroa. Olemme vastuullinen uudistaja ja kotimainen kumppani. Vuoteen 2020 mennessä haluamme olla merkittävä palveluyhtiö, joka on laskutus- ja maksuvalvontapalvelujen markkinajohtaja Suomessa.